Postaussarjan kolmas osa!

Tällä kertaa tarkastelun kohteena on Fraula! Moni ihmettelee Fraulan siimaa lautasten päällä ja herättää kysymyksen miksi se sillä on. Syy tähän on se, että Fraula on tinker-vuonohevosristeytys, tosin se ei tammassa näy paljoa muuten kun siimana ja ehkä harjan värityksessä. Fraulan alkuperästä myös silloin tällöin tulee kysymyksiä. Fraula on siis syntynyt Rantsilassa vuonna 2005, josta se muutti meille muistaakseni vuonna 2011 tai 2012.

Fraula on se meidän ns. pomminvarma luottoratsu, tosin toisten mielestä se on aivan liian menevä ja höslää omiaan. Minä ja Paula taas saadaan usein pyydellä neitiä jopa eteen, toki oma moottori kyllä lähtee hienosti käyntiin. Fraula on myös aivan ihana lasten kanssa ja osaa sillon käyttäytyä sopivalla tavalla. Kun taas tulee ratsastaja asenteella osaan kaiken, Fraula pistää menemään 6-0 höykyyttäen ratsastajaa. Perus ratsastuksella Fraula on mitä ihanan ratsastaa ja tekee mielellään kaikkea. Se on maastossa varma menijä, eikä säiky pieniä tai omiaan. Sen kanssa voi touhuta kaikkea päästä päähän paitsi mennä veteen, siihen neiti ei soustu niin millään.

Fraula on myös osaavampi kuin puska ö, se tekee kyllä kun siltä vain pyytää oikein. Työmotivaatio tammalla siis on hyvä ja se oppisi varmasti nopeasti lisää jos jollain olisi sen kanssa aikaa ja jaksamusta harjoitella. 

Itse tutustuin Fraulaan sen tullessa meille, olin hieman ennen sitä käynyt muutamaan kertaan Paulalla. Nuorempana Fraulalla ratsastus oli minulle hitusen hankalaa, koska jalat eivät yltäneet oikein minnekkään suuntaan ja n.11 vuotiaan 120cm pikku ihmisen oli haastava keikkua kyydissä. Myöhemmin kasvaessani ratsastin Fraulalla paljonkin ja tein sen kanssa vaikka ja mitä! Sen kanssa on menty yömaastot ja paalinnarulla ratsastukset. Fraula oli ja on edelleen oikein opettavainen neiti.

Yhden ainoan haastavemman puolen Fraula omaa, meinaan uusien hevosten hankalan hyväksymisen. Se pistää alkuun ajattean ihan tosissaan ja hyväksyy uudet melko hitaasti laumaan mukaan. Tämän takia esimerkiksi Hope oli ensin jonkin aikaa lammastarhassa, josta ne pääsi rauhassa tutustumaan aidan yli ja yhteenpäässessään se vielä ajoi Hopea jonkin aikaa, kunnes Hope yllättäin veikin johtajan paikan Fraulalta.

Kuulumiset

Tallilla on tosiaan lähi kuukausina sattunut ja tapahtunut. Surullisimpana asiana Donskin lopetus ja iloisempana taas Hopen saapuminen. Donskin menetys tuntuu edelleen pahalta, mutta tiedän sen olleen oikea ratkaisu. Viimeiset sanat sanoin tammalle 7.11.2017 ja olin tamman vierellä viimeiseen hetkeen asti.

Ensi kertaa yhdessä maastoon lähdössä♥

Donskin lopetuksen jälkeen oli pakko palata tallille mahdollisimman pian, ettei siitä tulisi lopulta liian vaikeaa. Oli tyhjä olo mennä tarhaan kun Donski ei ollutkaan siellä. Oli kamalaa nähdä Donskin varusteet ja säätää suitsia toiselle hevoselle sopiviksi. Nyt aikaa on kulunut yli kaksi kuukautta ja asiaa on tullut käsiteltyä hyvin paljon.

Viimeinen yhteinen kuva viimeiseltä illalta..

Ajatuksena oli ensin, että ei otettaisi uutta hevosta ainakaan lähi aikana, sillä olihan meillä Fraula, Hulina ja Tiana, jonka kanssa kuitenkin on alettava työskentelemään hiljattain enemmän. No satuin selailemaan lämminveristen ratsujen/ravureiden ryhmää, jossa oli muiden julkaisujen seassa muutamia myynti ilmoituksia. Selailin niitä huvin vuoksi läpi, kunnes kohdalle sattui ilmoitus isosta lämminverisestä tammasta, joka kaipasi kotia. Tamma oli niin säälittävän näköinen, että satuinpa linkkaamaan ilmoituksen Paulalle ja eipä kauaakaan kun sain viestin, että tamma saapuu meille lähi aikana.

Hope & Tiana

29. marraskuuta Antilope Hope seisoi pihassa. Suuri 170 cm punaruunikko tamma oli hyvin arka, eikä tullut lainkaan lähelle. Se otti jalat alleen heti kun sitä läheistyi, joten ensi tapaaminen jäi melko etäiseksi. Tammaa alettiin kutsua Hopeksi ja sen nimi todella kävi toteen.. Hope on aikaisemmin ollut kaltoinkohdeltu ja siksi se pelkäsi ihmisiä paljon. Ensimmäisen viikon ajan kiinniotot olivat erittäin vaikeita sillä Hope juoksi karkuun ja lopulta se jouduttiin aina "loukuttamalla" ottaa kiinni. Siinä tamma tärisi paikoillaan ja riimunnarun mennessä kiinni se rentoutui huomattavasti. Hope käveli nätisti vierellä, oli äärimmäisen kiltti harjata, mutta korvien alue oli sille paikka, johon ei tullut edes toivoa koskemista.

Nyt Hope on ollut meillä liki kaksi kuukautta ja kiinniotto onnistuu yleensä jo melko helposti. Täriseminen on loppunut ja selässäkin on jo keikuttu jonkin verran. Suitsien laitto on edelleen hyvin hankalaa hevosen pelätessä korviin koskemista ja sen ollessa 170cm korkea, se saa päänsä kirjaimellisesti taivaisiin. Satulan laitto ja kaikki muu sitten sujuukin täysin ongelmitta.

Sunnuntaina olin tallilla ja ratsastin ensimmäisenä Hulinan, jolla oli virtaa hiukan liikaakin. Alkuun tarvottiin umpihangessa laitumelle, jonne on tehty lanalla urat. Hulinan päästessä uralle oli riemu valloillaan. Tiukka kurvi sai sen aina innostumaan vauhtiin ja välillä vauhdille ei näkynyt loppua. Kuitenkin suurimmin osin Hulina kuunteli mukavasti ja paikoilleen jumituksetkin olivat harvassa.

Hulinan jälkeen ajattelin mennä Hopella, mutta olin aivan jäässä varsinkin jaloista, joihin kylmät metallijalustimet hohkasivat. Päädyin siis hakemaan vain suitset. Hope antoi kahden kävelyaskeleen jälkeen kiinni eli hyvin helposti. Harjailin Hopen kaikessa rauhassa tarkasti ja totuttelin sille päähän koskemista ja huomasinkin sen nauttivan etuharjan tyvestä rapsuttamisesta paljon. Alahuuli vain väpätti ja kaula kaartui suuntaan jos toiseen. Käytin pään alueelle koskemiseen paljon aikaa, sillä Hopen tulisi oppia, että sinne koskettaminen ei tarkoittaisi mitään pahaa vaan siitä voisi seurata jotain mukavaakin kuten rapsuttelua.

Lopulta sain koskea korvien tyviinkin, mutta pidemmälle tamma ei toistaiseksi päästänyt. Sain myös ensikerran Hopen etuharjan harjattua! Oli muuten aikamoinen takkurasva pallero.. Sitten olikin suitsien vuoro. Lämmitin ensin kuolaimia melko pitkään, jottei ne varmasti tuntuisi kylmiltä. Maasta suitsien laitto ei onnistunut, mutta päädyinkin nousemaan samalle penkille, minkä päältä olin rapsutellut tamman päätä ja suitsien laittaminen onnistui muutaman yrityksen jälkeen. Apuna penkistä oli lisä korkeus, sillä päähän kohoaa taivaisiin kun sitä koskee. Veilä ohjien laittaminen ei oikein onnistu normaalisti, joten ne saakin joka kerta avata ja pujottaa kaulan ympäri.

Hyppäsin selkään penkiltä ja menin kentälle, sillä menin ilman satulaa Hopella ensi kertaa. Mentiin ihan vain käyntiä, tehtiin ympyröitä, tutustuttiin hämmästyttäviin puomeihin ja otettiin kaksi sivua ravia. Lopuksi hyppäsin alas ja kokeilin kävelisikö Hope mukana jos se olisi vapaana, vai lähtisikö se omille teilleen. Tulos oli positiivinen! Tamma jopa ravasi perässä, kulki puomit ja jokaisen mutkan minkä keksin tehdä. Aina askel lähemmäs luottamusta♥