tiistai 16. tammikuuta 2018

Kuulumiset

Tallilla on tosiaan lähi kuukausina sattunut ja tapahtunut. Surullisimpana asiana Donskin lopetus ja iloisempana taas Hopen saapuminen. Donskin menetys tuntuu edelleen pahalta, mutta tiedän sen olleen oikea ratkaisu. Viimeiset sanat sanoin tammalle 7.11.2017 ja olin tamman vierellä viimeiseen hetkeen asti.

Ensi kertaa yhdessä maastoon lähdössä♥
Donskin lopetuksen jälkeen oli pakko palata tallille mahdollisimman pian, ettei siitä tulisi lopulta liian vaikeaa. Oli tyhjä olo mennä tarhaan kun Donski ei ollutkaan siellä. Oli kamalaa nähdä Donskin varusteet ja säätää suitsia toiselle hevoselle sopiviksi. Nyt aikaa on kulunut yli kaksi kuukautta ja asiaa on tullut käsiteltyä hyvin paljon.

Viimeinen yhteinen kuva viimeiseltä illalta..

Ajatuksena oli ensin, että ei otettaisi uutta hevosta ainakaan lähi aikana, sillä olihan meillä Fraula, Hulina ja Tiana, jonka kanssa kuitenkin on alettava työskentelemään hiljattain enemmän. No satuin selailemaan lämminveristen ratsujen/ravureiden ryhmää, jossa oli muiden julkaisujen seassa muutamia myynti ilmoituksia. Selailin niitä huvin vuoksi läpi, kunnes kohdalle sattui ilmoitus isosta lämminverisestä tammasta, joka kaipasi kotia. Tamma oli niin säälittävän näköinen, että satuinpa linkkaamaan ilmoituksen Paulalle ja eipä kauaakaan kun sain viestin, että tamma saapuu meille lähi aikana.

Hope & Tiana

29. marraskuuta Antilope Hope seisoi pihassa. Suuri 170 cm punaruunikko tamma oli hyvin arka, eikä tullut lainkaan lähelle. Se otti jalat alleen heti kun sitä läheistyi, joten ensi tapaaminen jäi melko etäiseksi. Tammaa alettiin kutsua Hopeksi ja sen nimi todella kävi toteen.. Hope on aikaisemmin ollut kaltoinkohdeltu ja siksi se pelkäsi ihmisiä paljon. Ensimmäisen viikon ajan kiinniotot olivat erittäin vaikeita sillä Hope juoksi karkuun ja lopulta se jouduttiin aina "loukuttamalla" ottaa kiinni. Siinä tamma tärisi paikoillaan ja riimunnarun mennessä kiinni se rentoutui huomattavasti. Hope käveli nätisti vierellä, oli äärimmäisen kiltti harjata, mutta korvien alue oli sille paikka, johon ei tullut edes toivoa koskemista.


Nyt Hope on ollut meillä liki kaksi kuukautta ja kiinniotto onnistuu yleensä jo melko helposti. Täriseminen on loppunut ja selässäkin on jo keikuttu jonkin verran. Suitsien laitto on edelleen hyvin hankalaa hevosen pelätessä korviin koskemista ja sen ollessa 170cm korkea, se saa päänsä kirjaimellisesti taivaisiin. Satulan laitto ja kaikki muu sitten sujuukin täysin ongelmitta.

Sunnuntaina olin tallilla ja ratsastin ensimmäisenä Hulinan, jolla oli virtaa hiukan liikaakin. Alkuun tarvottiin umpihangessa laitumelle, jonne on tehty lanalla urat. Hulinan päästessä uralle oli riemu valloillaan. Tiukka kurvi sai sen aina innostumaan vauhtiin ja välillä vauhdille ei näkynyt loppua. Kuitenkin suurimmin osin Hulina kuunteli mukavasti ja paikoilleen jumituksetkin olivat harvassa.



Hulinan jälkeen ajattelin mennä Hopella, mutta olin aivan jäässä varsinkin jaloista, joihin kylmät metallijalustimet hohkasivat. Päädyin siis hakemaan vain suitset. Hope antoi kahden kävelyaskeleen jälkeen kiinni eli hyvin helposti. Harjailin Hopen kaikessa rauhassa tarkasti ja totuttelin sille päähän koskemista ja huomasinkin sen nauttivan etuharjan tyvestä rapsuttamisesta paljon. Alahuuli vain väpätti ja kaula kaartui suuntaan jos toiseen. Käytin pään alueelle koskemiseen paljon aikaa, sillä Hopen tulisi oppia, että sinne koskettaminen ei tarkoittaisi mitään pahaa vaan siitä voisi seurata jotain mukavaakin kuten rapsuttelua.

Lopulta sain koskea korvien tyviinkin, mutta pidemmälle tamma ei toistaiseksi päästänyt. Sain myös ensikerran Hopen etuharjan harjattua! Oli muuten aikamoinen takkurasva pallero.. Sitten olikin suitsien vuoro. Lämmitin ensin kuolaimia melko pitkään, jottei ne varmasti tuntuisi kylmiltä. Maasta suitsien laitto ei onnistunut, mutta päädyinkin nousemaan samalle penkille, minkä päältä olin rapsutellut tamman päätä ja suitsien laittaminen onnistui muutaman yrityksen jälkeen. Apuna penkistä oli lisä korkeus, sillä päähän kohoaa taivaisiin kun sitä koskee. Veilä ohjien laittaminen ei oikein onnistu normaalisti, joten ne saakin joka kerta avata ja pujottaa kaulan ympäri.




Hyppäsin selkään penkiltä ja menin kentälle, sillä menin ilman satulaa Hopella ensi kertaa. Mentiin ihan vain käyntiä, tehtiin ympyröitä, tutustuttiin hämmästyttäviin puomeihin ja otettiin kaksi sivua ravia. Lopuksi hyppäsin alas ja kokeilin kävelisikö Hope mukana jos se olisi vapaana, vai lähtisikö se omille teilleen. Tulos oli positiivinen! Tamma jopa ravasi perässä, kulki puomit ja jokaisen mutkan minkä keksin tehdä. Aina askel lähemmäs luottamusta♥

maanantai 4. joulukuuta 2017

Dressage poni

Launtaina katselin iloisesti ulos kun oli niin kaunis ilma ja luntakin! Kuinka ihana maastoilu keli olisi ollutkaan. Samaa ei voinut sanoa sunnuntaina kun menimme Jennan kanssa tallille. Satoi jatkuvasti, oli jäistä, loskaista ja hämärää. No ei siinä muu auttanut kuin hakea Tiana ja Fraula puomille, hoidettavaksi ja varustettavaksi. Ratsastettiin Jennan kanssa kentällä Tiana ja Fraula puoliksi. Menin ensin Tianalla, joka oli vähän kummallasilla tuulella, ehkä Hopen läsnäololla ja kentällä pyörimisellä oli jotain vaikutusta Tianan keskittymiseen. Tianan kanssa sujui kuitenkin ihan kivasti sekä Jennalla ja Fraulalla näytti homma sujuvan.






Vaihdettiin hevoset ja siirros hitaasta reippaaseen on aina yhtä järkyttävä. No hetken rauhoittelun jälkeen Fraula myöntyi kohtaloonsa ja rauhoittui. Paula kävi kentällä laittamassa muutaman puomin ja pikku ristikon, joita sitten mentiin. Puomeista Fraula sai alkuun virtapiikkejä, mutta ymmärsi rauhoittua kun ei päässyt kovempaan vauhtiin. Pienilläkin esteillä Fraulalla alkaa yleensä kaahotus ja ohi juoksu, mutta tällä kertaa tamma hidasti hienosti heti esteen jälkeen eikä touhunnut omiaan! Hieno Kapu!



Seuraavana vuorossa oli dressage poni Hulinan ratsastus puoliksi, joka starttasi vuorollani. Poni käynnistyi parinkymmenen minuutin ratsastuspaikan etsinnän jälkeen. Päädyttiin märälle laitumelle, jossa lyhyt, tasainen ruoho oli Hulinalle mieluisin paikka liikkua. Mieluisuus räjähti vissiin ponin päässä ja jokin viisari meni hitusen vinoon aina välillä. Meno oli varmasti mielenkiintoisen näköistä kun leikittiin dressage ponia eli muillekkin tiedoksi; Dressage ponin tulee osata matkia kirahvia, kengurua, arabia, laukkaratsua ja ihan perus Hulinaa.

Minä en liiku PISTE.







Viimeisenä oli operaatio Hope. Alkuun yritettiin saada Hope kiinni ihan normaalisti, mutta neitokainen arkailee liikaa antaakseen kiinni. Joten päädyttiin liinan, aidan ja kolmen hengen voimin saamaan se paikoilleen, jossa raukka tärisi ja puhisi. Heti kun liina napsautettiin kiinni Hope rauhoittui. Paula talutti neitokaista muutaman kierroksen kentällä, jonka jälkeen menin jatkamaan taluttelua. Hope kulki nätisti vierellä, pysähtyi silloin kun minäkin ja raviakin otettiin muutaman kerran pitkä sivu, tosin minä sain juosta kun neito lönkötteli eteenpäin.



Hope oli hieman ihmeissään, että mitä tää tällänen on, että vaan mennään kenttää ympäri eikä muuta ja sitten vielä pysähdytään keskelle kenttää harjailemaan? Hope oli oikein mallikkaasti, nosti kaviot hienosti ja seisoi muutenkin rauhallisesti paikoillaan. Ainoastaan pää oli neitokaiselle liian herkkä paikka lähteä koskemaan ensi kerralla. Lopuksi Jenna vielä talutti Hopea hetken, jonka jälkeen oli kotiin lähtö lampaiden, kanojen ja pupun ruokinnan jälkeen.


tiistai 17. lokakuuta 2017

Postaussarjan toinen osa

Tällä kertaa vuorossa on Donski. Meidän tarina lähti liikkeelle vasta tämän vuoden puolella 1. huhtikuuta, jolloin saavuin tallille katsomaan meille ylläpitoon tullutta lämminveri tammaa. Tällöin kutsumanimi oli Peppi, mutta kohdallani se vaihtui lähes heti Donskiksi, onhan Donskilla kuitenkin puolikkaan donitsin näköinen päämerkki. Dona oli toinen vaihtoehto, mutta en toki tahtonut kuullostaa Trumpin kannattajalta, joten pidempään nimeen oli päädyttävä, ihan uskottavuus syistä.


Kauaa ei kulunut ennen kuin tamma ostettiin ja siitä en voisi olla tippaakaan onnellisempi, vaikka tie on ollutkin mutkikas. Ensimmäinen ratsastus sujui yllättävän hyvin, toki Donski kulki pää taivaassa, jännittyneenä ja steppasi paikallaan. Seuraavalla kerralla tamma näyttikin kevätjuhlaliikkeitä, jolloin olin melko varma maan koostumuksen tutkimisesta, mutta se jäikin tutkimatta. Pikku hiljaa alkoi tapahtumaan muutosta tamman ulkonäössä ja käytöksessä niin maassa kuin selässä. Lihasta alkoi kertyä, karva kiiltää ja harja kasvaa. Hiljattain tamma malttoi selästä käsin rentoutua hetkiksi ja laskea päänsä lentoon lähtö yrityksistä, jotka ei vissiin vieläkään ole onnistuneet. Olisihan se kiva etu.


Ratsastaessa askellajit alkoivat seljetä, eli ravista jäi pois kauhea häslääminen ja kaahotus. Toki edelleen mennään välillä yli nopeus rajoitusten, muttei ihan niin pahasti(ehkä). Laukka on myös hitusen rauhoittunut ja alkanut tulla enemmän säädeltäväksi, enään siis ei aina mennä vaan kovaa tai tosi kovaa vaan välillä jopa normaalisti! Käynti oli alusta asti ainoa askellaji, joka oli jokseenkin järkevästi hallittavissa ja nyt vielä vähän enemmän, jes.

Kuvat alku ajalta: (kukkahattutädit voi laittaa tässä vaiheessa ne sensurointi lasit päähän)









Jälkeen kuvat:



















Toivon mukaan kuvista huomaa jonkin asteista kehitystä, jos ei muusta niin yhteistyöstä! Donskista on tullut mulle erittäin tärkeä ja toivon, että saataisi vielä monia yhteisiä vuosia. Viime viikolla Donski ontui ja nyt on vain toivottava, että se oli jotain ohi menevää. Kengät tuolla on pidettävä jalassa kun neiti on hitusen arkajalka ja talvella se onkin ihan hyvä, kun saa tilsakumit ja hokit jalkaan. Mutta fakta mikä fakta, hetkeäkään en vaihtais, vaikka välillä tuo osaa olla oikea kiimakuningatar temppuineen ♥